Ote Facesta: “Voi mua ääliötä!! Ajoin Ylöjärvelle roskapussien kans!!! Mihin voin käydä viemässä nämä asiakkaiden välissä? Olen kirjaston ja S-marketin seudulla iltaan asti!
Edit tilanne hallussa ja auton tuoksut kontrollissa”
Tässä roskapussikriisin mainingeissa funtsasin miten erilainen olo ihmisellä voi olla vaikka ns ulospäin kaikki näyttää samalta. Vuosi sitten, raskausaikana, olin todella huonossa kunnossa, älyttömän uupunut, pahoinvoiva ja ihan poikki. Ei ois tullut mieleenkään alkaa lähteä työpäivän kesken viemään autoon unohtuneita haisevia roskia kaverin roskikseen, koska ois joutunu kävelemään, kiipeileen autoon ja autosta ja vielä hengittään koko sen projektin ajan, ja sen jälkeen ois vielä odottanu ne päivän loput työt! (Tosin en ois sillon kyllä jaksanut niitä roskia autoon ees rahdata, joten tällä uudella tarmokkuudellahan mä itseni tilanteeseen ajoin, ja asiakkaan kanssa puhuessani huristin roskisten ohi ja sit tarmokkaasti selvitin tieni pois ongelmista ystävän avustuksella )
Viime vuonna töistä kotiin tultuani istuin usein autossa itkemässä kun en jaksanut kävellä sisälle, ja useita kertoja pääsin kaupan pihaan asti mutta en jaksanut mennä sisälle. Kerran jopa putosin autosta selälleni lumihankeen kun voimat eivät riittäneet nostamaan kroppaa kuskin paikalle. Saatoin monta tuntia aikoa mennä ulos vaan ulos päästyäni en jaksanut muut kuin toivoa pääseväni sisälle takaisin. Se oli raastavaa ja raskasta koska kuitenkin olisin halunnut palvella hyvin, joten mun ois omasta mielestäni pitänyt pystyä parempaan… Viimein oli tehtävä raskas päätös ja jäätävä sairaslomalle. Olihan se henkisesti tuskallista mut tavallaan helpotus.
Kun sitten syksyllä tulin takaisin töihin olivat voimat jo ihan toisella tolalla. Ja nyt voin sanoa että oon jo menossa selvästi parempaan suuntaan! Kunhan saan selkäni pidettyä kunnossa niin tästä tulee varmaan paras vuosi ikinä!
Ja kun syksyllä tulin takaisin töihin mua odotti elämäni yllätys. Kiireiset leidit rukkasivat aikataulunsa sellaiseen kuosiin että pystyin tapaamaan kolmekin porukkaa joka päivä ja mies hoitit pojan ja kodin priimasti. Myin sen yhden kuukauden aikana uskomattoman paljon – melkein enemmän kuin normaalisti vuosineljänneksessä! 
Eli taas kerran mun menestys, Suomen toiseksi parhaan Evelace jälleenmyyjän titteli, on täysin teidän ansiotanne!! 
Se ois ollu mahdotonta ilman teidän kärsivällisyyttänne, haluanne joustaa aikatauluissa ja tehdä mahdottomistakin ajoista mahdollisia, ymmärryksestänne tiukoissa tilanteissa joissa jouduimme kaikki vähän äärirajoille, olipa sitten kyse siitä että mun oli pakko istua vähän väliä kesken töiden tai siitä että jouduitte odottamaan tapaamista viikon sijasta puoli vuotta.. Ja jopa niissä valtavan valitettavissa tilanteissa joissa mä olen unohtanut koko tilauksen te ootte osoittaneet uskomatonta ystävällisyyttä ja muistuttaneet (joku viikon, toinen jopa vasta muutaman kuukauden jälkeen) että täällä odotellaan ja siihen on moni vielä sanonut ettei mitään kiirettä oo edelleenkään! Odotan kovasti sitä aikaa jolloin oon ns tavallisesti töissä ja palannut arkeen. Nyt vauva, rakennus ja miehen kanssa töissä vuorotteleminen on aika haastavaa, mut tällastahan se elämä välillä on. Kyllä se seesteinen arki ja pitkät yöunet taas joskus sieltä tulee 
Eiks vaan? Eikö? Nöyy!
Odotan kovasti sitä aikaa jolloin oon ns tavallisesti töissä ja palannut arkeen. Nyt vauva, rakennus ja miehen kanssa töissä vuorotteleminen on aika haastavaa, mut tällastahan se elämä välillä on. Kyllä se seesteinen arki ja pitkät yöunet taas joskus sieltä tulee Eiks vaan? Eikö? Nöyy!Tän sepustuksen päätteeksi hoidan nyt yhden rästissä olleen asian:
“
Kun ostavia asiakkaita tulee tälle kuukauden työjaksolle yhteensä laskettuna yli 100 niin kaikkien tänä syksynä ostoksia tehneiden kesken (10.11. mennessä) arvotaan kolme kpl 50 euron shoppailurahaa Johannan Putiikkiin! “Asiakkaita oli tuon jakson aikana 203!!!!!!
Jos halut toimia onnettarena arvonnassa soita mulle NYT!
